Elämiä pienoiskoossa

Kuritus ei kasvata. Väkivallan käyttö ei muutu hyväksyttäväksi sillä, että sitä nimitetään kasvattamiseksi. Edelliset lauseet on ryöstetty Unicefin kampanjasta. Koira ei ole ihmislapsi, mutta sekin tarvitsee rakkautta ja rajoja. Rakkaus ei tarkoita herkkuja eivätkä rajat kurittamista. Eläimet ansaitsevat kunnon kasvatuksen jo siksi, että ne kasvattavat meitä.

Elämässäni on ollut kolme vuotta, jolloin en ole asunut samassa taloudessa eläimen kanssa. En muista noista vuosista paljonkaan. Muista muistan. Muistan kissanpentujen syntymän keittiön lattialle ja koiran astumisyritykset 10-vuotiskekkereideni juhlaväen edessä. Muistan, miltä haisee turkki, johon on itketty vääryyden kyyneliä ja muistan rasittavat aamupissatukset. Yritin opettaa koiraa menemään yksin asioilleen, jotta olisin voinut odotella pihalla yöpuvussa. Ei oppinut. Oli puettava päälle. Kummasti koira kuitenkin oppi kulkemaan keskiravia ja lyhyttä laukkaa, hyppäämään esteradan ja tekemään täydellisen voltin. Viimeinenkin on ratsastustermi. Ei sakemannimme mikään koiramaailman akrobaatti sentään ollut. Mutta ei suostunut koira irtautumaan yksin aamupissalle.

Lapset ovat ohjattuna lähes poikkeuksetta hyviä koirankouluttajia. Täsmällisiä, vapautuneita ja kekseliäitä. Ikään kuin näkevät asiat koiran silmin. Ehkä lapset tietävät paremmin, miltä tuntuu, kun auktoriteetti sanoo tai tekee hienosti. Tai huonosti. Luin lasten vastauksia kysymykseen, millainen on hyvä aikuinen. Oikeudenmukainen, iloinen, turvallinen, ei ole humalassa eikä huuda paljon. Kelpo ominaisuuksia koirankouluttajallekin. Toivon totisesti, että muistan aina edes vähän, miltä tuntuu olla lapsi.

Kuolematkin muistan. Hetket, jolloin vannoo, ettei koskaan enää koiraa. Ei koskaan enää kissaa. Kunnes taas uusi elämä varastaa palan sydäntä. Eläinten kanssa eläminen antaa mahdollisuuden olla mukana monessa kokonaisessa elämänkaaressa. Missä koulussa sellaista voisi edes oppia?

Ystäväni menetti teini-iässä isänsä ja spanielinsa lyhyen ajan sisällä. Vuosia myöhemmin hän kertoi itkeneensä koiraa yhtä paljon kuin isää. Joku sanoi sen kuulostavan kamalalta. Toinen kysyi, oliko ystävälläni ollut huono isäsuhde. Minä tiesin, ettei asiassa ollut mitään ihmeellistä. Isä ja koira olivat vain olleet rakkaita molemmat.

All

By |2018-07-09T13:48:03+02:00June 19th, 2018|Blog, Uncategorized|Comments Off on Elämiä pienoiskoossa

Kummallista käytöstä

Vaihto-oppilasvuoden perheessäni oli vanha saksanpaimenkoira ja nuori kääpiövillakoira. Jälkimmäisen nimi oli Quincy ja se vietti paljon aikaa valtoimenaan pihalla. Siellä se oli myös päivänä, jona kuulin kadulta kimeää huutoa.Ota se kiinni! Ota se kiinni! Kun kuljin ääntä kohti, näin Quincyn postilaatikon luona hyppimässä ja pomppimassa. Välillä se pysähtyi tuijottamaan tielle ja jatkoi sitten taas pienen villakoiran tanssiaan. Tiellä havaitsin rouvan, joka oli ollut matkalla talon ohi, mutta seisoi nyt jähmettyneenä noin kymmenen metrin päässä postilaatikostamme. Rouva oli vihainen ja Quincy oli hullaantunut. Se ei kai koskaan elämässään ollut nähnyt ihmistä lenkillä kotikadullaan. Siellä ei lenkkeilty. Siellä ajettiin autolla.

Rouvan kiihko oli vähintäänkin kummallista ottaen huomioon, että Quincy oli omalla pihalla. Tosin rehellisyyden nimissä en ollut lainkaan varma, pysyisikö se siellä. Koira tärisi innosta, kun nappasin sen syliini. Olin kääntymässä pois, kun rouva alkoi puhua minulle. En muista, mistä keskustelu syntyi, mutta lopulta juttelimme Euroopan pääkaupungeista. Quincy oli aikansa täpinöissään, mutta tyytyi lopulta kohtaloonsa ja rauhoittui syliini. Koko keskustelun ajan rouva pysyi metrien päässä ja tarkkaili sivusilmällä pientä mustaa petoa.

Minä pelkään koiria, sanoi rouva vähän hämillään ennen kuin jatkoi matkaansa. No shit, enpä olisi huomannutkaan, ajattelin minä ainakin aavistuksen ivallisesti. Tuona iltana hauskutin koko perhettä demonstroimalla, minkä reaktion musta pumpulipallo oli saanut aikaan. Mietimme, mitä olisi tapahtunut, jos talon saksanpaimenkoira olisi sattunut laahustamaan paikalle.

Tapahtuneesta on vuosikausia. Nyttemmin olen sitä mieltä, että rouva oli rohkea. Moni ei kertoisi ventovieraalle peloistaan. En minä ainakaan. Moni kiljuisi vihaisena, kirjoittaisi anonyymisti yleisöosastolle, laatisi säädöksiä, vetoaisi tartuntatauteihin tai veronmaksajan arvonimeensä. Pelko ei ole järjellistä. Se ei oikeastaan ole pelkääjän itsensä käsissä. Ennen kaikkea pelko aiheuttaa helposti ikäviä sivuoireita. Hatun nosto niille, jotka uskaltavat myöntää edes itselleen, että pelkäävät jotain. Silloin saattaa osata kunnioittaa myös eläimen pelkoa.

All

By |2018-07-09T15:05:42+02:00June 19th, 2018|Blog, Uncategorized|Comments Off on Kummallista käytöstä

Pentuboksista tosielämään

Olimme etelässä koiran kanssa. En ole vielä toipunut kulttuurishokista. Ensimmäisenä iltana katselimme kaupungin valoja hotellin hienoimmasta huoneesta luppakorva välissämme. Määränpäässä mies kysyi majapaikan omistajalta, saako täälläpäin viedä koiria ravintolaan. Ei tietenkään saa, ajattelin minä. Tietenkin sai.

Monessa suhteessa koiria kohdellaan Suomessa hyvin. Olen asunut muutamassa maassa enkä ole täällä nähnyt ohikulkijan potkaisevan vierasta koiraa keskellä päivää.  Mutta enpä myöskään ole nähnyt niin paljon eläinkieltoja, rajoituksia ja tunnollisia ihmisiä. Yritä siinä sitten sosiaalistaa pentua. Jännittynyt ihminen hihnan päässä tartuttaa jännityksen koiraan hihnan toisessa päässä. Se, että estellään ja varmistellaan kaikkialla kaiken aikaa, saa itse kunkin ärisemään.

Suomessa ei saa mennä koiran kanssa yleiselle uimarannalle hygieniasyistä. Mistä ihmeen hygieniasyistä? Useammin kai ihmiset mereen pissaavat kuin koirat. Yleensä joukkoliikennevälineisiin kuitenkin pääsee, joten yllätyin lukiessani ohjetta, jossa kerrottiin koiran pääsevän bussiin, jos linja-autossa on tilaa. Niin no repesihän Richard Scarryn kuvakirjassa lentokonekin, kun Mummo Muurahainen otettiin kyytiin. Eikä koneessa edes ollut aikaansaapaa ja suvaitsematonta kanssamatkustajaa.

Koiranomistaja! Mitä ikinä teetkin, älä loukkaa kenenkään oikeuksia. Maanomistajan, allergikon, koirakammoisen, juhla-asuisen, peuran. Varo, koirankarva voi pilata jonkun viikon. Ryhdistäydy ihminen! Koirasi lähti jäniksen perään eikä ollut välittömästi kytkettävissä, kun huusit sitä. Parempi toivoa, että olet konsultoinut hihna-asioissa metsästysoikeuden haltijaa.

Suomessa on paljon allergioita eikä sairaus tietenkään ole hauska asia. Mutta on Suomessa myös paljon tilaa ja vähän ihmisiä. Luulisi, että jokaiselle löytyisi oma paikka ihan maalaisjärjellä ja ripauksella suvaitsevaisuutta. Kun olin pieni, naapurinsetä aivasti aina kissan nähdessään. Jos setä ei vieressään olevaa kissaa nähnyt, ei mahtavaa aivastustakaan kuultu. Mikä siinä sitten oli allergeeni?

PS Eiköhän jatkossa kerätä ne kakat myös sieltä haja-asutusalueen pelloilta. Ihan vain varmuuden vuoksi. Ettei tule sanomista.

All

By |2018-07-09T15:08:26+02:00June 8th, 2018|Blog, Uncategorized|Comments Off on Pentuboksista tosielämään