About jenny

This author has not yet filled in any details.
So far jenny has created 5 blog entries.

Loppuunmyyty.

”Mä myyn sen ihan kohta” on lause, joka nostaa karvani pystyyn. Pidän lauseesta yhtä vähän kuin sanasta ongelmakoira, vaikka lause joskus vitsinä sanotaankin. Vitsi vaan ei naurata, kun se kerrotaan liian totisesti.

Olen sitä mieltä, että maailmassa on liikaa koiria, koiraroduista puhumattakaan. Koirasta on tullut perushyödyke, joka otetaan aivan liian usein aivan liian heppoisin perustein. ”Ollaan vähän mietitty, josko hankittaisi koira”. Älä hanki. Se alkaa olla vakiokommenttini epämääräiseen ja kovin yleiseen pohdiskeluun. Pohdiskelijasta riippuen saatan pehmentää kehotuksella kehittää mietiskelyä konkreettisempaan suuntaan ja tehdä sitä ainakin vuosi. Uskon liikkuvani hyvässä seurassa, sillä usein näin tehdäänkin. Joillain entisistä mietiskelijöistä on nyt koira. Monilla ei. Kaikki lienevät melko tyytyväisiä elämäänsä.  

Olen sitä mieltä, että olisi hyvä, jos koiran voisi saada vain suoritettuaan jonkun testin. Enkä kuitenkaan ole. Kuka laatii säännöt? Kenen arvomaailman mukaan kriteerit asetetaan? Kuka valvoo? Tämä maailma ei tarvitse enää yhtään arvostelulomaketta. Olen sitä mieltä, että ihmiset luovuttavat liian helposti. Olen myös sitä mieltä, että joskus luopuminen on paras ratkaisu. Onhan avioero tai lapsen sijoittaminenkin, joskin toivottavasti se aika viimeinen keino. Lopulta voi olla ihan onnellista, jos perheenjäsenestään luopuva ihminen kykenee katsomaan itseään peiliin ja toteamaan tehneensä kaiken, mihin siinä kohdassa elämäänsä pystyi. Rehellisesti.

En pidä siitä, että ihminen sanoo haluavansa totta kai pitää sen ja tekevänsä kaikkensa jos vain. Eikä sitten käytäkään aikaansa muuhun kuin selittelyyn ja epämääräisen myynti-ilmoituksen toisteluun. Ja sitten on niitä ihania, joiden koira oikeasti on aika haastava. Ja ne ihanat kantavat vastuunsa ja yrittävät parhaansa ja sanovat, että heidän koiransa nyt vaan on vähän tällainen. Persoona. Eikö ole kiva tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on?

Kuulin tarinan menestyneestä liikemiehestä, joka hyvin harvoin suostui tilaisuuksiin puhumaan edes maailman huippumyyjille. Pääsyliput moiseen tapahtumaan olivat kalliit ja kuulijakunta kihisi odotuksesta. Lopulta kaivattu esiintyjä saapui lavalle. ”Nouskaa ylös”, hän sanoi. Kuulijat tekivät työtä käskettyä. ”Katsokaa tuolinne alle.” Hämmentynyt kuulijakunta totteli ja löysi istuimiensa alta dollarin setelit. ”Huippumyyjän salaisuus on siinä. Ansaitset rahaa, kunhan nostat ahterisi tuolilta.” Esitys loppui siihen. Mitenköhän tuolin alle saisi hyväkäytöksisen koiran? Jos haluat sellaisen, nouse ylös ja ala töihin.

All

By | 2018-08-14T11:03:24+00:00 August 14th, 2018|Blog, Uncategorized|Comments Off on Loppuunmyyty.

Kiitos ja anteeksi.

Erään pentukoulun ohjaaja kehotti osallistujia koulutushetken päätteeksi kiittämään koiriaan. Muuan herra kumarsi pennulleen ja sanoi kiitos. Ei kuulemma keksinyt muutakaan tapaa kiittää. Neuvokas herrasmies! Toisella koulutuskentällä ohjaaja kehotti asiakasta vaatimaan koiraltaan enemmän. Pian koira sai kyytiä ja ohjaaja juoksi hätiin parkuen, että ei nyt sentään väkivaltaa ollut tarkoittanut. Ei varmasti ollutkaan. Mutta mitä hän oli tarkoittanut?

Lajin sisäinenkin viestintä on vaikea laji. Tuttuni kuunteli selontekoani tunnistusjäljestyksen kouluttamisesta koiralle ja totesi, että kyseessä on aika kallis laji. Yllätyin vähän, mutta ehdin jo myötäillä mielessäni bensakuluja ja koiran yleisiä kustannuksia, kunnes selvisi, että kuulija oli ymmärtänyt jäljentekijän ruiskuttavan reitilleen hajuvettä. Näin tapahtuukin, mutta ei chanel vitosta vaan ihmisen itsensä hajustamaa vettä. Hajuvesi muuttui tämän keskustelun jälkeen suussani pesuvedeksi. Jo halpeni harrastus.

Puhelin soi matkalla tallille. Kerroin soittajalle olevani myöhässä peruutusratsastustunnilta. Eikö ole vaikeaa ratsastaa takaperin koko tunti, kuului kunnioittavasti luurista. No olisihan se paitsi vaikeaa myös aika outoa. Nyttemmin jonkun toisen peruuttama tunti on minulle ihan vaan irtotunti.

Onneksi on kehonkieli. Koirakouluryhmässäni näytin, miten opettaa koira istahtamaan ohjaajansa eteen ripeän luoksetulon päätteeksi. Katsos näin: peruuta (= jep, ota askelia taaksepäin) ja anna nami tähän (=aikalailla napaan kiinni). Miksi annat namin siihen, kysyi koiranohjaaja. Jaa-a. Erittäin hyvä kysymys etenkin, kun kysyjän vieressä minua tapitti tuuheiden kulmiensa alta piskuinen kääpiösnautseri. Sinä syksynä otin projektiksi pienten koirien kouluttamisen. Nykyään kroppa taipuu vähän paremmin.

Kaiken tämän jälkeen en enää yhtään ihmettele, että koirattoman kaverin Barf-pakkaus löytyy kaupan kuivamuonahyllystä ihan siitä Sertin vierestä, ja että canicross on laji, jossa yhdistyvät jäniseläimien ja moottoriurheilun parhaat puolet.

Kiitos jokaiselle, joka ei ymmärtänyt. Ja kertoi sen.

All

By | 2018-07-16T11:55:13+00:00 July 10th, 2018|Blog, Uncategorized|Comments Off on Kiitos ja anteeksi.

Kattia kanssa.

Kaukaisena kesäpäivänä Cannesissa näin mainosfilmin karjapaimenista työssään. Työ oli raskasta, mutta palkitsevaa. Illalla miehet hevosineen lepäsivät nuotion äärellä. Jokainen yksityiskohta oli kuin vanhoissa tupakkamainoksissa konsanaan. Ainoa ero oli, että paimennettava karja koostui kissoista.

Filmi nousi mieleeni kotomaan koulutuskentän laidalla. Viihdytin itseäni ajattelemalla palveluskoirien tilalle pörröisiä kissoja. Kyllä sen pitäisi jo ymmärtää! Katso nyt, se tietää tehneensä väärin. Miten se voi olla tollanen? Näytä sille, kuka on pomo. Laita se tekemään. Vaadi!

Koiraa voi kouluttaa tai ainakin ohjata monella eri tavalla. Sen huomion voi saada pakottamalla. Mutta miksi tehdä niin? Se on paitsi epäreilua, myös turhaa. Tämän hetken tutkittu tosiasia kuitenkin on, että koirakin oppii parhaiten, kun se saa positiivista palautetta tekemisistään.

Koira on eläin. Se on eläin siinä missä lehmä, marsu tai kissa. Eläimillä on ihan omat jutut. Eivät ne haudo kostoa tai tunne kiitollisuutta meitä kohtaan tai yritä varastaa paikkaamme perheen asuntolainan maksajana. Miksi sitä on niin vaikea ymmärtää? Kun koira tapittaa silmiin ja hyörii jaloissa, se saattaa näyttää siltä, että tajuaisi kaiken, mitä sille höpötetään. Todennäköisesti koira kuitenkin käyttäytyy kuin kohtelias suomalaisyleisö surkeassa kesäteatteriesityksessä. Pysyy paikalla, vaikkei ymmärrä asiasta yhtään mitään. Yritäpä huviksesi pakottaa kissa istumaan tai karjua sitä tulemaan luo. Se poistuu näytöksestäsi.

Kerran tehtävänäni oli opettaa kissalle yläfemma. Se on itse asiassa helppo asia kouluttaa kissalle, sillä ne luonnostaan tarjoavat tassuaan kiinnostavan kohteen edessä. Ensimmäinen opetushetki oli katastrofi. En löytänyt yhtäkään keinoa saada kissaa ymmärtämään, mitä siltä halusin. Toisella opetuskerralla kissa oli kone. Läimi tassuaan kämmeneeni vimmatusti. Mistä muutos johtui? Ei mistään muusta kuin kalkkunaleikkeestä. Jos terve eläin ei opi, palkkiosi on suurella todennäköisyydellä väärä.

Mikäli kaipaat vaihtelua kesääsi, kouluta hetki toisen eläinlajin edustajaa. Se saattaa olla turhauttavaa, mutta voi siinä oppiakin jotain. Mitäkö filmi mainosti? En tiedä. Viesti jäi vähän epäselväksi. Mutta niinpä se jää usein koulutuskentälläkin.

All

By | 2018-07-10T14:57:53+00:00 July 10th, 2018|Blog, Uncategorized|Comments Off on Kattia kanssa.

Jokakodin vakiovaruste

Koira tai minä. Toisen on lähdettävä. Minän tai koiran, joista jälkimmäinen ei ole lähdössä sohvalta minnekään paitsi lenkille, totta kai! Usein koiralle tai minälle lähtöpasseja antavassa kodissa eivät ongelmat lopulta ole niin suuria kuin miltä ne tuntuvat. Monesti se, että koiralle kerrotaan, mitä sen toivotaan tekevän, auttaa kummasti. Sekä minän että koiran elämää.

Kaupan hyllyltäkin saa paljon koirakodin elämää helpottavaa tavaraa, mutta jospa kilpavarustelun lomassa miettisi hetken, mitä koira oikeasti tarvitsee? Villapaidan (raukalla on niin ohut karva), punaisen jälkiliinan (grip-pinta on ehdoton) ja niittipannan (hei se on riittävän leveä) lisäksi nostaisin listalle vastauskollisuuden ja ihmisaivojen käytön.

Olisi esimerkiksi kiva, että ennen kuin koira hankitaan perheeseen kaikki perheenjäsenet olisivat asiasta samaa mieltä. Yhtä kiva olisi, jos koko perhe miettisi, millainen koira perheen elämään parhaiten sopisi. Lapsuudenkodin saksanpaimenkoira tai naapurin lutunen labbis ei aina ole se paras vaihtoehto. Vaikka unohdettaisi kaikki muut rotu- ja roduttomuusasiat, niin ei unohdettaisi sitä, että koiranpennut kasvavat, jooko? Moni pentu kasvaa tosi paljon. Niin paljon, että sitä ei voi järkevästi hallita ilman pitkäjänteistä kouluttamista. Nöffiä ei napata ohitustilanteessa kainaloon eikä dobermannia viskata olalle kuin nahkalaukkua. Ei, vaikka sillä olisi kuinka hyvin kiinnittynyt häntä.

Koirat ovat ihania. Isot ja pienet. Ihan tutkitustikin ne tuovat mukanaan paljon hyvää, jota hellyyden puuskassa soisi kaikille lähimmäisilleen. Mutta ei koira ole kansalaisoikeus tai vakiovaruste, jonka pitäisi löytyä jokaisesta tuvasta. Koira pitää ansaita. Mutta kun mä haluan, ei ole riittävä syy. Enhän minä sitä edes halunnut, ei ole riittävä syy. Silloinkin, kun kaikki perheessä haluavat koiran, on halu syytä pitää kirkkaana mielessä sittenkin, kun suloinen pentu alkaa olla siinä 6 – 11 kuukautta vanha. Ja vielä monta vuotta sen jälkeen.

Sinulle, joka joudut luopumaan koirastasi oikeasti muuttuneen elämäntilanteen tähden, toivotan voimia. Joskus kodinvaihto on parhaaksi kaikille osapuolille. Aina se ei varmasti siltä tunnu.

All

By | 2018-07-09T15:10:17+00:00 May 21st, 2013|Blog, Uncategorized|Comments Off on Jokakodin vakiovaruste