Olimme etelässä koiran kanssa. En ole vielä toipunut kulttuurishokista. Ensimmäisenä iltana katselimme kaupungin valoja hotellin hienoimmasta huoneesta luppakorva välissämme. Määränpäässä mies kysyi majapaikan omistajalta, saako täälläpäin viedä koiria ravintolaan. Ei tietenkään saa, ajattelin minä. Tietenkin sai.
Monessa suhteessa koiria kohdellaan Suomessa hyvin. Olen asunut muutamassa maassa enkä ole täällä nähnyt ohikulkijan potkaisevan vierasta koiraa keskellä päivää. Mutta enpä myöskään ole nähnyt niin paljon eläinkieltoja, rajoituksia ja tunnollisia ihmisiä. Yritä siinä sitten sosiaalistaa pentua. Jännittynyt ihminen hihnan päässä tartuttaa jännityksen koiraan hihnan toisessa päässä. Se, että estellään ja varmistellaan kaikkialla kaiken aikaa, saa itse kunkin ärisemään.
Suomessa ei saa mennä koiran kanssa yleiselle uimarannalle hygieniasyistä. Mistä ihmeen hygieniasyistä? Useammin kai ihmiset mereen pissaavat kuin koirat. Yleensä joukkoliikennevälineisiin kuitenkin pääsee, joten yllätyin lukiessani ohjetta, jossa kerrottiin koiran pääsevän bussiin, jos linja-autossa on tilaa. Niin no repesihän Richard Scarryn kuvakirjassa lentokonekin, kun Mummo Muurahainen otettiin kyytiin. Eikä koneessa edes ollut aikaansaapaa ja suvaitsematonta kanssamatkustajaa.
Koiranomistaja! Mitä ikinä teetkin, älä loukkaa kenenkään oikeuksia. Maanomistajan, allergikon, koirakammoisen, juhla-asuisen, peuran. Varo, koirankarva voi pilata jonkun viikon. Ryhdistäydy ihminen! Koirasi lähti jäniksen perään eikä ollut välittömästi kytkettävissä, kun huusit sitä. Parempi toivoa, että olet konsultoinut hihna-asioissa metsästysoikeuden haltijaa.
Suomessa on paljon allergioita eikä sairaus tietenkään ole hauska asia. Mutta on Suomessa myös paljon tilaa ja vähän ihmisiä. Luulisi, että jokaiselle löytyisi oma paikka ihan maalaisjärjellä ja ripauksella suvaitsevaisuutta. Kun olin pieni, naapurinsetä aivasti aina kissan nähdessään. Jos setä ei vieressään olevaa kissaa nähnyt, ei mahtavaa aivastustakaan kuultu. Mikä siinä sitten oli allergeeni?
PS Eiköhän jatkossa kerätä ne kakat myös sieltä haja-asutusalueen pelloilta. Ihan vain varmuuden vuoksi. Ettei tule sanomista.