Olenko aktiivinen, harrastava ja hyvä? Näitä asioita olen viimeisten kuukausien ja vuosien aikana miettinyt. Jaa-a. Voiko joutenoloa suorittaa aktiivisesti ja riittäisikö pilates harrastukseksi? Minulla ei ole rikosrekisteriä. Kai se hyvyydestä jotain kertoo. Ehkä minulla sittenkin voisi olla pieni mahdollisuus saada ostaa yksi koiranpentu?

Onneksi on jo yksi koira ihan omissa nimissä. Kaikki eivät suinkaan myisi ensimmäiseksi koiraksi rotuja, joista olen kiinnostunut. Voi niitä työkoiranohjaajaraukkoja, joiden koirakokemus on jäänyt valtion tai muun tahon omistamiin koiriin! Kannattaa lykätä eläkkeelle jääntiä, jos koiraelämää mielii viettää. Ei näitä pentuja nyt ihan kenelle tahansa myydä!

Rodun tuntemus kuulostaa jo ymmärrettävältä vaatimukselta. Lajituntemustakin voisi vaatia. Tutun kasvattajan pentueesta haluttiin palauttaa yksi kymmenviikkoinen siksi, että pentu puree, mikä tuntuu ikävältä. Tosiasioita. Pennut purevat eikä se mukavalta tunnu. Oliko ostajalle kerrottu, että tuotteessa on moinen ominaisuus? Ettei vaan olisi keskitytty tulevaisuuden harrastuksiin. Aikamoista aktiivisuutta pennun palautusvaatimus joka tapauksessa osoittaa.

Monen mutkan kautta, tai kohtalon oikusta, päädyn erään pentulaatikon laidalle. Olen tarjonnut myyjälle mahdollisuuksia perääntyä. Paljastin jopa katselleeni ensisijaisesti monirotuista. Vaan tässä sitä ollaan. Emo nähty, isä nähty, pennut nähty.  Näyttää huolestuttavan hyvältä. Kysäisen muka puolihuolimattomasti, mitä kasvattaja odottaa pentujen ostajilta ja mietin kiivaasti, kykenisinkö valkoiseen valheeseen: jos sanoisin, että voisin pyrkiä suorittamaan BH-kokeen? Ehkä, mutta näyttelyissä menee raja.

”Että pentu saisi loppuelämänsä kodin”, kuuluu vastaus, johon ei lisätä mitään ja josta ei oteta mitään pois.  Kohtuuton vaatimus! Olisi paljon helpompaa ryhtyä harrastavaksi ja aktiiviseksi. Otan kuitenkin haasteen vastaan.