Kuritus ei kasvata. Väkivallan käyttö ei muutu hyväksyttäväksi sillä, että sitä nimitetään kasvattamiseksi. Edelliset lauseet on ryöstetty Unicefin kampanjasta. Koira ei ole ihmislapsi, mutta sekin tarvitsee rakkautta ja rajoja. Rakkaus ei tarkoita herkkuja eivätkä rajat kurittamista. Eläimet ansaitsevat kunnon kasvatuksen jo siksi, että ne kasvattavat meitä.
Elämässäni on ollut kolme vuotta, jolloin en ole asunut samassa taloudessa eläimen kanssa. En muista noista vuosista paljonkaan. Muista muistan. Muistan kissanpentujen syntymän keittiön lattialle ja koiran astumisyritykset 10-vuotiskekkereideni juhlaväen edessä. Muistan, miltä haisee turkki, johon on itketty vääryyden kyyneliä ja muistan rasittavat aamupissatukset. Yritin opettaa koiraa menemään yksin asioilleen, jotta olisin voinut odotella pihalla yöpuvussa. Ei oppinut. Oli puettava päälle. Kummasti koira kuitenkin oppi kulkemaan keskiravia ja lyhyttä laukkaa, hyppäämään esteradan ja tekemään täydellisen voltin. Viimeinenkin on ratsastustermi. Ei sakemannimme mikään koiramaailman akrobaatti sentään ollut. Mutta ei suostunut koira irtautumaan yksin aamupissalle.
Lapset ovat ohjattuna lähes poikkeuksetta hyviä koirankouluttajia. Täsmällisiä, vapautuneita ja kekseliäitä. Ikään kuin näkevät asiat koiran silmin. Ehkä lapset tietävät paremmin, miltä tuntuu, kun auktoriteetti sanoo tai tekee hienosti. Tai huonosti. Luin lasten vastauksia kysymykseen, millainen on hyvä aikuinen. Oikeudenmukainen, iloinen, turvallinen, ei ole humalassa eikä huuda paljon. Kelpo ominaisuuksia koirankouluttajallekin. Toivon totisesti, että muistan aina edes vähän, miltä tuntuu olla lapsi.
Kuolematkin muistan. Hetket, jolloin vannoo, ettei koskaan enää koiraa. Ei koskaan enää kissaa. Kunnes taas uusi elämä varastaa palan sydäntä. Eläinten kanssa eläminen antaa mahdollisuuden olla mukana monessa kokonaisessa elämänkaaressa. Missä koulussa sellaista voisi edes oppia?
Ystäväni menetti teini-iässä isänsä ja spanielinsa lyhyen ajan sisällä. Vuosia myöhemmin hän kertoi itkeneensä koiraa yhtä paljon kuin isää. Joku sanoi sen kuulostavan kamalalta. Toinen kysyi, oliko ystävälläni ollut huono isäsuhde. Minä tiesin, ettei asiassa ollut mitään ihmeellistä. Isä ja koira olivat vain olleet rakkaita molemmat.