Vaihto-oppilasvuoden perheessäni oli vanha saksanpaimenkoira ja nuori kääpiövillakoira. Jälkimmäisen nimi oli Quincy ja se vietti paljon aikaa valtoimenaan pihalla. Siellä se oli myös päivänä, jona kuulin kadulta kimeää huutoa.Ota se kiinni! Ota se kiinni! Kun kuljin ääntä kohti, näin Quincyn postilaatikon luona hyppimässä ja pomppimassa. Välillä se pysähtyi tuijottamaan tielle ja jatkoi sitten taas pienen villakoiran tanssiaan. Tiellä havaitsin rouvan, joka oli ollut matkalla talon ohi, mutta seisoi nyt jähmettyneenä noin kymmenen metrin päässä postilaatikostamme. Rouva oli vihainen ja Quincy oli hullaantunut. Se ei kai koskaan elämässään ollut nähnyt ihmistä lenkillä kotikadullaan. Siellä ei lenkkeilty. Siellä ajettiin autolla.

Rouvan kiihko oli vähintäänkin kummallista ottaen huomioon, että Quincy oli omalla pihalla. Tosin rehellisyyden nimissä en ollut lainkaan varma, pysyisikö se siellä. Koira tärisi innosta, kun nappasin sen syliini. Olin kääntymässä pois, kun rouva alkoi puhua minulle. En muista, mistä keskustelu syntyi, mutta lopulta juttelimme Euroopan pääkaupungeista. Quincy oli aikansa täpinöissään, mutta tyytyi lopulta kohtaloonsa ja rauhoittui syliini. Koko keskustelun ajan rouva pysyi metrien päässä ja tarkkaili sivusilmällä pientä mustaa petoa.

Minä pelkään koiria, sanoi rouva vähän hämillään ennen kuin jatkoi matkaansa. No shit, enpä olisi huomannutkaan, ajattelin minä ainakin aavistuksen ivallisesti. Tuona iltana hauskutin koko perhettä demonstroimalla, minkä reaktion musta pumpulipallo oli saanut aikaan. Mietimme, mitä olisi tapahtunut, jos talon saksanpaimenkoira olisi sattunut laahustamaan paikalle.

Tapahtuneesta on vuosikausia. Nyttemmin olen sitä mieltä, että rouva oli rohkea. Moni ei kertoisi ventovieraalle peloistaan. En minä ainakaan. Moni kiljuisi vihaisena, kirjoittaisi anonyymisti yleisöosastolle, laatisi säädöksiä, vetoaisi tartuntatauteihin tai veronmaksajan arvonimeensä. Pelko ei ole järjellistä. Se ei oikeastaan ole pelkääjän itsensä käsissä. Ennen kaikkea pelko aiheuttaa helposti ikäviä sivuoireita. Hatun nosto niille, jotka uskaltavat myöntää edes itselleen, että pelkäävät jotain. Silloin saattaa osata kunnioittaa myös eläimen pelkoa.